Eli täytemaata nyt luultavasti saammekin odotettua helpommin. Ihan huippu juttu kyllä kun tontin pintaa pitää sen metrin verran nostaa. Taas unohdin ottaa kuvia tontilta, mutta eipä siellä muuta juuri ole tapahtunut kuin 4 kuormallista maata oli ilmestynyt tontin etureunaan. Vähän kyllä jännittää tuo sepelin ja hiekan määrä mitä talon alle tulee. Siis siinä mielessä että kuinka paljon se kosahtaa budjettiin. No eipä sillekkään mitään voi, maksoi mitä maksoi kun talo siihen päälle pitää kuitenkin rakentaa, ja mieluummin sepelin päälle kuin saveen.
Aloituskokous pidetään sittenkin heinäkuun lopulla. Tämä siitä syystä, koska vastaavan mestarimme sanoja lainaten, "zoolandia", eli kaupungin rakennusvalvonta on kiinni 2 viikkoa heinäkuussa, eli siellä ei tapahdu mitään. Homma kuitenkin etenee byrokratiasta huolimatta.
Kaupungin vesilaitoksen kanssa ollaan myös nyt kirjoittamassa soppareita. Eli taas yksi etappi takana päin. Myös sähkölaitokselta tuli postissa vajaan 3 kilon lasku liittymän kytkemisestä. Vielä pitäisi tilata kuituliittymä, mutta se voidaan tilailla vasta syksyllä, kun ei me nettiä vielä pitkään aikaa tarvita. Kaapeli löytyy kuitenkin tontin rajalta ja se kuokitaan tekniseen tilaan jo kuukauden päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti