No mutta itse tämän päivän pääasiaan. Eli keittiöön. Keittiö on ollut suunniteltuna jo monta kuukautta, mutta ajattelin sen esittelemisen tuovan huonoa onnea tähän meidän lupaprosessiin. No ei kai tämä paljoa enempää hanurilleen olisi voinut mennä kolmineen kuvineen ynnä muuineen mutkineen, joten eipä tätäkään kai olisi odottaa tarvinnut.
Keittiön siis suunnittelin itse omin kätösin ikean suunnitteluohjelmalla. Kokeilin myös muutamaa muuta suunnitteluohjelmaa, mutta muissa hintalappu oli isompi kuin tässä ikean keittiössä tai sitten kalusteita ei saanut sovitettua keittiöön niin kuin halusin. No nyt ne ovat juuri niinkuin haluan (ja ehkä vähän miehenkin mielipidettä on kysäisty erityisesti kodinkoneita valittaessa). Pöytälevy saattaa vielä muuttua, mutta muuten keittiö on aikalailla kokonaisuudessaan tässä.
Liesi tulee olemaan kolmen keittolevypaikan induktioliesi. Tämä siitä syystä että en muista milloin olisin neljää keittolevyä käyttänyt yhtäaikaa. Ja halusin kaikkikeittolevyt vierekkäin, koska takalevyjä on mielestäni haastava käyttä (Terveisin lyhyt tappi). Tältä se siis näyttäisi TADAA!
Liesituulettimessa pitää olla lasia. Ei kannatakysyä miksi, koska vastaus on: kun haluan! :) Joten paljoa vaihtoehtoja ei jäänyt. Tämä siis luutavasti tuleva liesituulettimemme.
Uuni on aika perusuuni. Kiertoilma löytyy ja tosiaan se ei sijaitse lattianrajassa vaan sellaisella korkeudella että selkää ei tarvitsee liiaksi rasittaa. Myös tiskikone on kalusteisiin upotettava ihan perustiskari.
Jääkaappi sitten olisi samsungin side by side kaappi jossa on "maitoluukku" ja jääpalakone. Minä jaapala hirmuna en voi tätä tilaisuutta jättää käyttämättä joten jääpalakone on saatava. Lisäksi samsungilta löytyi oikea väri. Kun sen pitää olla valkoinen. Tässä siis tuleva jääkaappimasiinamme.
Keittiön tiskialtaasta aloin vähän arpomaan pitäisikö sen olla komposiittinen vai teräksinen. No sen näkee kunhan ollaan päästy testailemaan. Pitää laittaa sitten valmiista keittiöstä kuva että vastaako se ollaenkaan tuota minun suunnitelmaani. Toivottavasti, koska nyt on sähkökuvatkin laitettu tuon mukaan piirtoon. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti